Keinovalon lyhyt esihistoria

Ensimmäiset öljylamput olivat savikippoja

Ennen tulen keksimistä ihmiset olivat täysin luonnonvalon armoilla. Jokseenkin kaikenlainen toiminta alkoi auringon noustua ja päättyi sen laskiessa, mikä oli hankalaa etenkin pohjoisilla leveysasteilla. Kuun- ja tähtien valossa saattoi jonkin verran metsästää ja kalastaa. Tulen saaminen ihmisen hallintaan vapautti ihmisen toimimaan myös pimeässä. Nuotion äärellä oli mahdollista kypsentää ruokaa yölläkin, eikä petoeläimiä tarvinnut pelätä, koska ne pelkäsivät tulta. Nuotiosta sai tulen soihtuun, jonka valossa pystyi kävelemään pimeässä kompastumatta.

Keramiikan keksiminen viime jääkauden aikana mahdollisti tulen tuotekehittelyn helpommin käsiteltävään ja turvallisempaan muotoon kuin nuotio ja soihtu. Savesta voitiin muotoilla kuppeja ja vielä kehittyneempiä lamppumalleja. Kovaksi poltettu savi kesti hyvin pienen liekin, joka syntyi sydänlankaan imeytyneen eläinrasvan palaessa. Keraaminen lamppu saattoi palaa useita päiviä yhdellä täytöllä ja valaista muuten pimeitä asumuksia. Rasvatuikun valossa saattoi ommella, puhdistaa eläinten taljoja, hioa kiviesineitä ja laittaa ruokaa.

Antiikin aikaan tultaessa oli Välimeren maissa keksitty oliiviöljy, jota saattoi käyttää lampuissa polttoaineena. Persialaiset taas löysivät aavikolta raakaöljyä ja alkoivat käyttää sitä lamppujen valonlähteinä. Foinikialaisten kauppiaiden avulla raakaöljyn käyttö levisi Lähi-Idästä Etelä-Eurooppaan. Tuikkua tehokkaampia raakaöljylamppuja onnistuttiin kuitenkin kehittämään vasta 1700-luvun lopulla.

Suomessa käytettiin vielä 1800-luvulla naurislamppuja, joissa öljyastiana toimi ontoksi koverrettu nauris ja sydän oli pellavaa.

Päre oli taviksen kynttilä

Ei ole tiedossa, milloin kynttilä keksittiin, mutta 500-luvulla eKr. kynttilöitä oli käytössä Kreikassa, Roomassa ja Egyptissä. Kyseessä onkin lähes yhtä vanha keksintö kuin casino, joiden esiasteita tiedetään löytyneen jo ihmiskunnan historian alusta. Kynttilät olivat tekninen parannus öljylamppuihin, koska niissä ei tarvittu öljyastiaa ja niitä oli myös mahdollista muotoilla eri tavoin. Palavana materiaalina käytettiin mehiläisvahaa ja talia, joka on jähmettyvää eläinrasvaa. Kynttilä on tarkkaan ottaen kiinteää polttoainetta käyttävä öljylamppu.

Kynttilät olivat pitkään kalliita luksustuotteita, joita käytettiin vain palatseissa ja temppeleissä. Keskiajan Suomessa kynttilöitä oli vain kirkoissa ja joillakin rikkailla. Tavallisen kansan yleisin keinovalonlähde oli päre, johon saatiin ainekset omasta metsästä. Päre oli valoteholtaan huono, mutta samassa tilassa oli mahdollista polttaa useita päreitä yhtä aikaa. Päreen pystyi työntämään seinänrakoon tai uunin tiilien väliin tai kiinnittämään sen päretelineeseen. Lisäksi sepät takoivat rautaisia pärepihtejä, joissa päre pysyi hyvin paikallaan. Päre oli hyvin vaarallinen valonlähde aikana, jona huonekaluina oli esimerkiksi olkikasoja.

Tekniikan kehitys 1800-luvulla synnytti uusia valonlähteitä

Öljynjalostuksen keksiminen 1850-luvulla johti myös uudenlaisten valonlähteiden keksimiseen. Jalostuksen sivutuotteena syntyi parafiinia, joka korvasi talin kynttilöiden valmistuksessa. Petroolin keksiminen taas johti myrskylyhtyjen ja muiden petroolilamppujen syntyyn. Valotehon säätäminen helpottui, kun keksittiin säätöpyörä, jolla sydäntä pystyttiin liikuttamaan. Petroolin kehittäminen johti myös tehokkaiden voimavalolamppujen keksimiseen. Niissä valoa tuottaa hehkusukka, jonka sisällä palaa höyrystetty valopetrooli. Pian keksittiin myös kaasulamppu, joka toimii samalla periaatteella.

1800-luvun loppupuoliskolla kehitetty hehkulamppu oli ensimmäinen sähköllä toimiva valonlähde. Se syrjäytti pian useimmat perustuvat valonlähteet. Kuitenkin 1900-luvun alussa yleistyivät karbidilamput, jotka tuottivat kirkkaamman valon kuin aikansa hehkulamput.

Sähköttömiä valonlähteitä kuten kynttilöitä käytetään nykyään lähinnä tunnelman luojina. Sähköttömillä kesämökeillä ja maasto-olosuhteissa käytetään edelleen kaasulamppuja, myrskylyhtyjä